|
Kategoriat
|
21.06.2010 - 13:25
Kirjasta Taikinasta tuotteiksi löytyi tämäkin herkullisten pikkuleipien resepti. Kirja olisi oikeastaan pitänyt jo palauttaa, mutta kun en ollut vielä ehtinyt juuri mitään ohjeista testailemaan, lainasin kirjan uudelleen. Tätäkin tein hiukan pienemmän annoksen kuin kirjan ohjeessa oli. Tämä ohje on noin kuudesosa alkuperäisestä, ja silti näitä tuli paljon.. :) Tästä tuli heti yksi suosikkiresepteistäni, helppoja ja nopeita valmistaa, ja lisäksi niin älyttömän hyviä, että periaatteeni "korkeintaan yksi herppu per päivä" otti ja petti! ;)
![]() Suklaapikkuleivät (n. 60 kpl)
250 g voita (käytin margariinia)
3 3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja
140 g suklaarouhetta (käytin tummaa+valkoista, noin puolet ja puolet)
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja suklaarouhe joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa. Muotoile taikinasta sopivan paksuisia tankoja sen mukaan, valmistatko isoja vai pieniä pikkuleipiä. Koveta tangot pellin päällä jääkaapissa ennen leikkausta. Leikkaa tangot 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Lado viipaleet pellille. Jätä leviämisvara. Paista pikkuleipiä 190-200 asteisessa uunissa 6-10 minuuttia, pikkuleivän koosta riippuen.
Pioni kirjoitti 21.06.2010 - 18:38
Tämähän pitää testata... nyt joku pikkuleipä buumi menossa meillä.
Noora kirjoitti 21.06.2010 - 21:51
On muuten rapsakan näkösiä. Jos mulla ois joku herkkurajote, niin tuskin näitten kohalla pitäis vaikka ois kuinka iso :D
Mimmi M kirjoitti 22.06.2010 - 11:51
Ihanan näköisiä. Tätä ohjetta en olekaan vielä tuosta kirjasta kokeillut. Kirja tarkoitettu oppikirjaksi, joten siksikin siinä on annokset niin isoja.... pitää vaan muistaa lukea huolella ohje, ettei rupea tekemään koko satsia.... ettei käy kuten eräälle tutulle, kun hän ajatuksissaan rupesi tekemään 6 kahvikakkua....tarkoitus oli tehdä kuulemma 1 kpl...
Raisa kirjoitti 22.06.2010 - 19:02
^^ juu, aina kun jotakin ohjetta testaa, on ensin istuttava alas ja pähkäiltävä, miten moneen osaan annoksen jakaisi, että siitä tulisi sopiva määrä.. :) hyvä kirja on ollut, paljon hyviä ohjeita! oli ihan pakko heti lainata kun ullan blogissa siihen törmäsin..:)
Mimmi Mutikainen vielä kirjoitti 23.06.2010 - 08:42
Tykkään kans siitä kirjata kovastikin...ostin ihan omaksikin, kun voin hyödyntää sitä muuallakin kun kotona....
Mimmi Mutikainen vielä kirjoitti 23.06.2010 - 15:14
Tein näitä tällä sinun pienentämälläsi ohjeella( paitsi laitoin sokeria vähän vähemmän) just äsken ruoanlaiton lomassa. Ihanan helpotja nopeatekoiset taikinat...en edes kovetellut ja hyvin onnistui niinkin. Kiitti postauksestas, tuskin olis näitä nyt muuten tullut tehtyä...sainpahan viemisiä kyläreissulle.
Anonyymi kirjoitti 05.02.2011 - 21:26
hyi hyi
Master Chef kirjoitti 28.02.2011 - 21:37
Varmaan maku on hyvä mutta ulkonäön parantamisessa on vielä rutkasti parantamisen varaa.
|
Kirjoittaja
Tervetuloa blogiini! Olen 25-vuotias lähihoitaja Satakunnasta. Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kuusi lapsukaista. Tarkoitukseni on päivittää tänne blogiin sekalaiset reseptini, jotka ovat peräisin monista blogeista, lehdistä, keittokirjoista, kavereilta ja joskus omasta päästäkin.. Leipominen on enemmän minun juttuni, mutta löydät blogistani leivontaohjeiden lisäksi myös ruokaohjeita, pääasiassa tavallista kotiruokaa.. Olisi mukavaa, jos jättäisit vierailustasi jotakin kommenttia. Sähköpostia voit lähettää osotteeseen raisanreseptit@gmail.com Blogilista
Leivontatarvikekauppoja
Pieni pyyntö..
|
|